Vierulan Sadonkorjuupäivä täyttää 20 vuotta

EtusivuBlogi → Vierulan Sadonkorjuupäivä täyttää 20 vuotta

Peltopäivästä lähiruokatapahtumaksi – Vierulan Sadonkorjuupäivä täyttää 20 vuotta

Vierulan tilan Sadonkorjuupäivä alkoi juuresten myynnistä pellolla. Nykyisin tapahtumaan osallistuu toistakymmentä tuottajaa ja jopa tuhat kävijää joka vuosi. Jo 20. Sadonkorjuupäivää vietetään lauantaina 14.9.2024 kello 9–14.

Mäntyharjulaisen Vierulan tilan Sadonkorjuupäivä täyttää tänä syksynä 20 vuotta. Jokaiseen syksyyn kuuluva perinne on kasvanut yhden maatilan peltomyyntipäivästä monipuoliseksi lähiruokatapahtumaksi, joka kokoaa yhteen alueen lähiruokatuottajat ja jopa tuhat kävijää.

Sadonkorjuupäivä on muuttanut pellolta Kuorttiin Puodin pihaan, mutta maalaismarkkinoiden tunnelmasta on pidetty kiinni kaksi vuosikymmentä. Yhä edelleen tarjolla on vain lähiruokaa ja käsitöitä.

Porkkanaa pellolta kuorma-auton lavalta

Sadonkorjuupäivän juuret ovat Kuortissa Simo Riittisen pellolla, jossa Vierulan tila tuolloin viljeli porkkanaa.

– Ihmiset halusivat tulla ostamaan juuri nostettua porkkanaa suoraan pellolta, mutta eihän siitä olisi koneiden keskellä mitään tullut, Vierulan tilan edellinen yrittäjä Annukka Järvinen kertoo.

Vierulan väki päätti järjestää pellolle yhden myyntipäivän syyskuisena lauantaina vuonna 2004. Mainos ”pellonvieruspäivästä” kirjoitettiin paperilapulle Riittisen kuivuritallin seinään.

Matkaa pellolle oli Kuortin liikenneasemalta pari kilometriä. Järvinen ajoi pellolle kuorma-auton ja kantoi lavalle myyntiin porkkanaa, kaalia, punajuurta ja perunaa.

– Ihmisiä oli jo ensimmäisellä kerralla mielettömän paljon, yli sata. En ollut ollenkaan varautunut siihen.

– Kaikki pakkaustavarat loppuivat kesken. Onneksi sukulaispoika Lasse Järvinen sattui paikalle ja tuli avuksi, koska olin yksin siellä, Järvinen muistelee.

Kestääkö pelto kävijämäärää?

Pellonvieruspäivästä tuli heti perinne, koska tarve syksyiselle myyntipäivälle oli niin selkeä. Ihmiset halusivat tulla ostamaan tuoretta ruokaa suoraan tuottajalta.

– Tosi monella oli silloin ja on vieläkin ajatuksena täyttää kellarit ja kaapit kerralla lähiruualla, Järvinen kiittää.

Kottikärryt, jotka ovat edelleen kovassa käytössä tapahtumassa, ovat olleet mukana alusta saakka.

– Kun kyseessä oli epätasainen pelto, niin se oli rankkaa hommaa työntää juuressäkkejä autoille. Ei se kyllä nykyisessä paikassakaan ole ihan kevyt homma, Järvinen naurahtaa.

Tapahtuman kehittyminen alkoi jo peltovuosina. Muita tuottajia kutsuttiin mukaan, kahvitarjoilu järjestettiin ja muutakin ohjelmaa oli, esimerkiksi eläinten rapsuttelua ja poniratsastusta. Kävijämäärä kasvoi vuosi vuodelta.

– Ihmisiä kävi pellollakin satoja. Aina ei tiedetty, kestääkö pelto autoja. Usein kumisaappaat olivat asiakkaille tarpeen, Järvinen muistaa.

Vain lähiruokaa ja käsitöitä

Sadonkorjuupäiväksi nimi muuttui siinä vaiheessa, kun pelto kävi mahdottomaksi paikaksi laajentuvalle tapahtumalle.

Tapahtuma on kotiutunut Kuorttiin Puodin pihaan hyvien liikenneyhteyksien ja isojen parkkipaikkojen äärelle, minne kaikkien on helppo tulla.

Myyjiä on tullut mukaan joka vuosi enemmän ja kävijämäärä on kasvanut jopa tuhanteen ihmiseen. Oheisohjelma on vaihdellut erilaisista kilpailuista eläimiin ja kasvomaalauksiin.

Maalaismarkkinoiden tunnelmasta ja tarjonnasta on pidetty tiukasti kiinni.

Sadonkorjuupäivä ei ole ulkomaalaisten halpatuotteiden myyntipaikka vaan tarjolla on lähiseudun pientuottajien elintarvikkeita sekä kotimaista käsityötä.

Yksi tärkeä tehtävä on yhdistää paikalliset ruuantuottajat ja kuluttajat sekä tarjota mahdollisuus tutustumiseen ja jutusteluun.

Vierulan tilan yrittäjä Tiina Kohonen kertoo, että moni tuottaja haluaa tulla nimenomaan itse Sadonkorjuupäivään paikan päälle.

– Leppoisa ja kiireetön maalaistunnelma on tehnyt sadonkorjuupäivästä suositun sekä tuottajien että asiakkaiden keskuudessa, Kohonen sanoo.

Juhlavuotena suurempi kuin koskaan

Vierulan tilan 20. Sadonkorjuupäivää vietetään lauantaina 14.9.2024 kello 9–14. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma on suurempi kuin koskaan ja lähiruuan tarjonta on laajempaa kuin ikinä.

– Lähiruokatuottajia ja käsityömyyjiä on mukana ennätysmäärä ja tarjonta on todella monipuolista, Kohonen kertoo.

Sadonkorjuupäivänä voi täyttää koko ostoskorin yhdessä paikassa puhtaalla lähiruualla.

Tapahtumassa on tarjolla lähellä tuotettuja kasviksia, juureksia ja marjoja, possun, lampaan, naudan ja ylämaankarjan lihaa, kananmunia, leipää, leivonnaisia sekä hunajaa, hilloja, mehuja ja muita juomia. Lisäksi mukana on käsityömyyjiä.

Myös paikan päällä voi nauttia kahvista, leivonnaisista ja grillimakkarasta.

Vierulan tila tuo tapahtumaan perunaa, sipulia, kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua. Mansikoita ja vadelmia on saatavana tuoreina ja kuivattuina sekä hilloina, kuohujuomina ja mehuina. Lisäksi Vierulan tila myy viljelijäkollegoiden laadukasta porkkanaa ja punajuurta.

Vierulan tilan tuotteita voi ostaa isoissa tai pienissä erissä, omiin astioihin tai valmiiksi pakattuina. Tuotteita voi myös tilata etukäteen.

– Ja 20 vuoden kokemuksella isojenkin ostosten kuljettaminen autoon saakka kottikärryillä onnistuu, Kohonen lupaa.

Sadonkorjuupäivä lauantaina 14.9.2024 kello 9-14 Kuortissa Puodin pihassa osoitteessa Oravatie 2, 19410 Kuortti. Tapahtumapaikka on ABC Kuorttia vastapäätä ja paikan päälle on opasteet. Lisätietoja löytyy tapahtuman sivuilta Facebookista.