Elokuun kiinnostavimmat tapahtumat ja paikallisten vinkit käyntikohteisiin, avoinna olevat museot sekä muut nähtävyydet.

Museoista auki ovat Woikosken Automuseo (31.8. saakka) sekä Uittomuseo Miekankoskella (25.8. saakka). Kultareittiristeilyt Repoveden kansallispuistoon ovat nekin vielä tarjolla 20.8. saakka.

Osa kylätoreista ja kesäkahviloistakin on vielä auki la 17.8.2024.

Näin alkusyksystä on kiva lähteä myös vaikka laavulle makkaranpaistoon, tehdä päiväretki Repoveden kansallispuistoon, lenkkeillä Citypatikan järvimaisemissa tai piipahtaa Metsäleikkipuistossa.

Elokuun ajan on tarjolla konserttejakin Mäntyharjun kauniissa puukirkossa, Kulttuurisalissa sekä Makasiinin Puoti & Kahvilassa.

Kantarellit hakusessa? Mäntyharjun tori ja osa kylien kesätoreista ovat vielä auki lauantaina 17.8.2024, Enonkylien ja Vanosen kesätorit ainakin!

Osa kyläkahviloista on myös vielä avoinna, ainakin Wanhan kaupan kahvila Toivolan suunnalla.

Tarkemmat tiedot kannattaa kurkata kesätorien omista somekanavista. Kahviloiden ja kesätorien esittelyt löydät kootusti täältä.

Konserttiin, kesäteatteriin tai puutarhavierailulle?

Lauantaina 17.8. on Makasiinin Puoti & Kahvilassa on tarjolla Pan Salmenhaaran konsertti klo 18.00 alkaen ja Mäntyharjun kesäteatterilla yönäytös klo 22.00.

Yönäytöksessä on aina oma erikoinen tunnelmansa, kun väliajalla nauttii tallikahvilan herkkuja pimenevässä kesäyössä.

Jos taas puutarhakohteet ja kartanohistoria kiinnostaa, saatat ilostua Ryönänhovin puutarhasta (kuvassa alla).

Ryönänhovin puutarha on omatoimisesti kierrettävänä kohteena avoinna vielä kerran tänä kesänä; sunnuntaina 18.8. klo 14-16 välillä. Näyttävä järven rannalla sijaitseva, historiallinen ja hyvin hoidettu puutarha on käymisen arvoinen kohde!

Katso tarkemmat tiedot ja tutustu historiaan ennakkoon sivustolta: ryonanhovinpuutarha.fi.

Pan Salmenhaara la 17.8. Makasiinin Puoti & Kahvilassa klo 18

Akustinen Ragtime / Piedmont Blues / Jazz trubaduuri on keikalla Makasiinin Puoti & Kahvilassa. Pan Salmenhaara on suomalainen muusikko, joka on muuttanut Berliiniin 14 vuotta sitten. Hän soittaa hyväntuulista fingerstyle Ragtime- jazz- ja country blues -musiikkia 1920- ja 30-luvuilta.

> Lisätiedot


Joel Hallikainen su 18.8. kulttuurisalissa klo 18

Sunnuntaina 18.8. meillä konsertoi legendaarinen Joel Hallikainen, kulttuurisalissa klo 18.00 alkaen.

Iloisen kuplivassa ja koskettavassa illassa kuulet Emma-palkitun Hallikaisen tuotantoa halki vuosikymmenten.

Huumorin pilkettä silmäkulmassa, vakavasti sanoen, on aika koota yhteen parhaat laulut ja parhaat tarinat.

> Lisätiedot


Käyntivinkki! ✨
Woikosken Automuseo on yksi maamme hienoimpia yksityisiä kokoelmia

WHD Gårdin pihapiirissä Nurmaalla sijaitsevassa Automuseossa on mielenkiintoinen, noin 35 auton upea kokoelma, joista jokaisen taakse kätkeytyy oma mielenkiintoinen tarinansa.

Näyttelyyn pääset tutustumaan ammattitaitoisten oppaiden johdolla. Museo on avoinna vielä 31.8. saakka.

Lue lisää:
Woikosken Automuseo


Käyntivinkki! ✨
Miekankosken kahvila ja uittomuseo upeassa koskimiljöössä

Miekankosken tunnelmallinen kesäkahvila ja uittomuseo ovat avoinna sunnuntaihin 25.8. saakka joka päivä klo 10-20 välillä. Uittomuseoon ja Miekankosken alueelle on vapaa pääsy. Tämä on yksi postilaatikkopyöräilyn kohteista ja kahvilalta vuokrataan myös mm. kajakkeja.


Käyntivinkki! ✨
Repoveden kansallispuisto

Repoveden kansallispuistoon voit tutustua jalan, pyörällä, Risteillen Orilammen Maja ja Lomakeskuksen Kultareittiristeilyn tai venetaksin avulla.

Lapinsalmen sillan ollessa suljettuna suosittelemme lämpimästi tutustumaan Kultareittiristeilyyn sekä hyödyntämään venetakseja.

Yhdysvene palvelee Ketunlenkille haluavia Lapinsalmen sillan ollessa poissa käytöstä viikonloppuisin.

Lisätiedot: luontoon.fi/repovesi


Käyntivinkki! ✨
Metsäleikkipuisto

Mäntyharjun keskustan tuntumassa sijaitseva Metsäleikkipuisto on paikallisten lasten suunnittelema. Ympärivuotisena se palvelee perheitä myös lähikunnista ja toimii kivana päiväretkikohteena monen ikäisille ympäri vuoden.


Tapahtumapoimintoja 17.8. alkaen

La 17.8. Pan Salmenhaara Makasiinin Puoti & Kahvila klo 18

La 17.8. Mäntyharjun kesäteatterin yönäytös klo 22

Su 18.8. Koko perheen liikuntapäivä urheilualueella klo 9

Su 18.8. Frisbeegolf viikkokisat klo 15

Su 18.8. Ryönänhovin puutarhavierailu klo 14-16

Su 18.8. Joel Hallikaisen konsertti klo 18

Ti 20.8. Opastettu kierros kirkossa klo 12 (maksuton)

Ti 20.8. Bingo Unelmassa klo 19

Ke 21.8. Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut klo 18-20

To 22.8. Kirkkokonsertti klo 19

To 22.8. Tietovisa Unelmassa klo 19

Pe 23.8. Reko torilla klo 17.30-17.50

Su 25.8. Frisbeegolf viikkokisat klo 15

Ma 26.8. Hengitysyhdistyksen kaikille avoin puistojumppa klo 17

Ti 27.8. Bingo Unelmassa klo 19

To 29.8. Tietovisa Unelmassa klo 19

Pe 30.8. Nilkossa tietovisat klo 19

La 31.8. Leskelän luomutilan tilapäivä ja avoimet ovet klo 10

La 31.8. Mävi frisbeegolf: Pappila Open 2024 klo 11

La 31.8. Evakko-näyttely Iso-Pappilassa klo 11

La 31.8. Erotiikkabingo Happy Bar Unelmassa klo 16

La 31.8. ELOFEST Nilkko Taproom

La 31.8. Kasari-ysäri DISCO (Venetsialaiset) DJ MAX klo 18 Makasiinin Puoti & Kahvila

La-su 31.8.-1.9. Suomen luonnon päivän retki Repoveden kansallispuisto

La 31.8. Kesäravintola Kurkiniemen 30-vuotisjuhla ja Venetsialaiset

La 31.8. Kesäkauden päättäjäiset WHD Gårdilla

La-su 31.8.-1.9. Suomen luonnon päivän retki

Huomioi myös! ✨

Kino Mäntyharjussa näytetään elokuvia aina viikonloppuisin.

Torstaisin ja sunnuntaisin on tarjolla myös harrastefutista, joka on kaikille yli 15-vuotiaille avointa toimintaa Jäntevän toimesta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Aktiviteetit

Luonto ja retkeily

Majoitus

Kahvilat

Ravintolat

Tule junalla

Blogivinkit

Mäntyharju-info

Tutustu blogeihin

Kesä jatkuu elokuun ajan ja tässä kaikenlaista kivaa, mitä vielä on loppukesän ajan tarjolla. Elokuun ajan päivitämme vielä Mäntyharjun kesän 2024 matkailusovellusta. Alla olevan viikko-ohjelman paperisen version löydät myös Mäntyharjun torin matkailuinfosta, joka on auki itsepalvellen su 25.8. saakka. Matkailuneuvoja on paikalla ma-la klo 10-14 aina la 24.8.2024 saakka.

Viikko-ohjelma ja tapahtumapoiminnot (samassa paperissa) on toimitettu myös isompien päivittäistavarakauppojemme (K-supermarketin ja S-marketin) auloissa oleviin esiterullakoihin.

Tapahtumat

Tapahtumat löydät matkailusovelluksesta (linkki edellisessä kappaleessa) tai Mäntyharjun kunnan ylläpitämästä tapahtumakalenterista. Löydät paperisen tapahtumakalenterin ajalle 5.8.-22.9.2024 myös matkailun infopisteeltä torilta.

Maanantaisin

Maanantaisin ei ole viikoittain toistuvaa ohjelmaa enää elokuussa.

Tiistaisin

Bussiretket klo 10-16.15
Päiväretki ilmastoidussa bussissa neljään eri kohteeseen Mäntyharjussa. Retken kesto on klo 10-16.15.

Matkalla nautit Lasse Wikmanin käsikirjoittamasta tarinasta Urpo Heikkilän ja Kake Randelinin musiikilla terästettynä! Bussiretki on tarjolla 13.8.2024 saakka ja lipun hinta on aikuiselta 10 €. Liput ja lisätiedot: Saimaa Hop On Hop Off Mäntyharjussa

Opastettu kierros kirkossa
Maksuttomat kirkkokierrokset ovat tarjolla tiistaisin klo 12 aina 20.8.2024 saakka. Kierroksen kesto on noin 45 minuuttia ja vetäjinä toimii joukko vapaaehtoisia. Tarvittaessa kierroksista saa lisätietoa Päivi Tuokolta, puh. 050 321 9905. Kirkko on tiekirkkona avoinna joka päivä klo 9-18 aina 20.8. saakka.

Bingoa Unelmassa
Mäntyharjun keskustassa, torin kulmalla sijaitsevassa Happy Bar Unelmassa pelataan ympäri vuoden bingoa, aina tiistaisin klo 19 alkaen. Muutokset ovat mahdollisia, joten tarkista ennen lähtöä,

Keskiviikkoisin

Seurakunnan pöytä torikahvilassa klo 11-13 (ajalla 5.6.-7.8.). Kahvi ja pulla maksutta!

Torstaisin

Ryönänhovin puutarha klo 16-18
Vierailu monimuotoisessa Ryönänhovin puutarhassa on mahdollista omatoimisesti vielä torstaina 8.8. ja torstaina 15.8. klo 16-18 välillä. Puutarhaa on rakennettu vanhan maalaismiljöön innoittamana ja paikalla on mielenkiintoinen historia. Lue lisää: Ryönänhovin puutarha

Tietovisat Unelmassa klo 19
Torstaisin Happy Bar Unelmassa on tarjolla tietovisat läpi vuoden.

Harrastefutista klo 20
Harrastefutis on maksutonta ja kunnan tukemaa toimintaa, jota vetää Mäntyharjun Jäntevä. Pelaamaan ovat tervetulleita kaikki yli 15-vuotiaat.

Perjantaisin

Reko Mäntyharju
Reko Mäntyharju on suoramyyntirinki, jossa tilattujen tuotteiden nouto tapahtuu Mäntyharjun torilta aina vaihtuvina perjantai-iltoina.

Loppuvuoden perjantait ovat 9.8., 23.8., 13.9., 11.10. ja 8.11. Tilaukset tehdään suljetussa Facebook-ryhmässä, joten jos lähitilojen tuotteita haluaa, kannattaa liittyä ryhmään mukaan. Tutustu ja lue lisää: Reko Mäntyharju

Tietovisa Nilkossa
Nilkko Taproomissa järjestää syksyn aikana tietovisat aina joka toinen perjantai 16.8. alkaen. Tiedossa ainakin pe 30.8. sekä pe 13.9. Lisätiedot kannattaa tarkistaa Nilkon omista kanavista, kuten verkkosivustolta nilkko.fi/taproom

Elokuun 2024 viikko-ohjelma ja tapahtumia Mäntyharjussa.

Lauantaisin

Kesätoreja 17.8. saakka
Kaksi kesätoreistamme on avoinna vielä elokuun aikana la 17.8. saakka. Enonkylien kesätori klo 10-12 ja Vanosen kesätori klo 11-13.

Sunnuntaisin

Ryönänhovin puutarha klo 14-16
Vierailu monimuotoisessa Ryönänhovin puutarhassa on mahdollista omatoimisesti vierailla vielä sunnuntaina 11.8. ja sunnuntaina 18.8. klo 14-16 välillä.

Puutarhaa on rakennettu vanhan maalaismiljöön innoittamana ja paikalla on mielenkiintoinen historia. Lue lisää: Ryönänhovin puutarha

Frisbeegolf-viikkokisat
Pappilan frisbeegolfpuiston viikkokisat joka sunnuntai klo 15 alkaen.

Harrastefutista klo 20
Harrastefutis on maksutonta ja kunnan tukemaa toimintaa, jota vetää Mäntyharjun Jäntevä. Pelaamaan ovat tervetulleita kaikki yli 15-vuotiaat.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Latopakopeli yksityisessä ladossa Mynttilässä on pelattavissa vielä elokuun ajan ja Mäntyharjun postilaatikkopyöräkausikin kestää vielä syyskuun loppuun saakka.

Opastettu, maksuton, kirkkoesineiden esittely on vielä kerran, torstaina 15.8. klo 12 alkaen.

Tapahtumakalenteri

Tapahtumat

Blogit

Matkailusovellus

Syö ja juo

Mäntyharju 2 tunnissa

Majoitus

Mynttilän kylässä sijaitsevaan yksityiseen latoon tehty pakopeli on pelattavissa vielä elokuun 2024 ajan. Idean takana on paluumuuttaja Eliisa Ruuth.

Maanviljelijän tupa

Maanviljelijän tupa -niminen latopakopeli on herättänyt huomiota sekä paikallisten että mökkiläisten keskuudessa.

Maksaminen ja lisätiedot

Pelaaminen maksaa 35 euroa/peli. Maksaa voi mobilepayn avulla tai käteisellä. Lisätietoja saa omistajalta numerosta 050 917 1441 / Eliisa Ruuth.

Lähdette varkaisiin herkullisille mansikkamaille. Selviättekö vähin äänin, saatteko kadonneen omaisuuden takaisin, vai joudutteko kohtaamaan talon vihaisen isännän?

Pakohuonepelin idea

Pakohuone on, fyysiseen tilaan tehty peli, jossa 2-7 hengen pelaajatiimillä on 60 minuuttia aikaa ratkoa kaikki huoneessa olevat pulmat vihjeitä ja erilaisia tavaroita hyödyntäen sekä samalla selvittää huoneen tarinaan liittyvä mysteeri.

Tarkemmat ohjeet

Varattuaan ajan latopakopeliin puhelimeen kilahtaa tekstiviesti, jossa annetaan tarkemmat saapumis- ja pukeutumisohjeet. Pakohuonepelin maasto on tyypillistä eteläsavolaista maalaismaisemaa, joten kannattaa varautua maaston ja sään mukaan esimerkiksi mukavilla ulkokengillä. Ampiaisia, hyttysiä ja normaaleja luonnoneläimiäkin saattaa vastaan tulla.

Autolla tulijoille neuvoksi, että kulkupeli jätetään sukutilan pihaan, josta kävellään noin sadan metrin matka maanviljelijän tuvalle, jossa pakopeli sijaitsee.

Kivaa pakopeliä kaikille!

, , , , , , , , , , , , ,

Kesällä 2024 Mäntyharjussa on tarjolla useita opastuksia ja opastettuja kierroksia Mäntyharjun kirkossa sekä vanhalla hautausmaalla. Tarjolla on myös maksuttomia päiväkonsertteja ja muita musiikkielämyksiä! Jumalanpalveluksia järjestetään tuttuun tapaan läpi kesän, sunnuntaisin klo 10.00. Kirkon pihapiirin tuntumassa sijaitsee myös kaunis luontokirkon alue. Katso minne suunnata ja milloin.

Opastetut kierrokset Mäntyharjun kirkossa

Mäntyharjun kirkon opastettu kierros on tarjolla läpi kesän, joka tiistai klo 12.00. alkaen ajalla 18.6.-20.8.2024. Pääset maksutta tutustumaan kirkon mielenkiintoisen historiaan paikallisten oppaidemme kanssa. Kierrosten kesto on noin 45 minuuttia, eikä ennakkoon ilmoittautumista tarvita. Opastetun kierroksen saat tilauksesta myös ryhmälle. Tiedustelut: Päivi Tuokko, puh. 050 321 9905.

Istumapaikkoja kirkossa on noin 1700, joten tilanahtautta ei kirkossa kovin helposti ainakaan, pääse kokemaan. Rakennus on Suomen toiseksi suurin puukirkko ja samalla Suomen suurin lamasalvosrakenteinen hirsirakennus. Mäntyharjun kirkko toimii myös tiekirkkona ja on avoinna 20.8.2024 saakka kaikille kiinnostuneille klo 9-18.

Konsertteja läpi kesän

Kesäkonserttien sarjassa on tarjolla useita esityksiä, suosittuja urkusovituksia päiväkonsertteina, sekä muitakin musiikkitapahtumia. Seurakunnan järjestämiin päiväkonsertteihin on vapaa pääsy. Konsertteja järjestetään myös Vanosen rukoushuoneella ja Pertunmaan kirkossa. Katso kaikki seurakunnan konsertit kesällä 2024.

Kesän 2024 erikoisuus on sunnuntaina 28.7.2024 toteutuva Ranskan jalkaväen soittokunnan konsertti, jonka Taidekeskus Salmela järjestää yhteistyössä Hamina Tattoo-tapahtuman kanssa. Ranskan maavoimia saapuu Mäntyharjuun edustamaan 40 sotilaan vahvuinen Jalkaväen soittokunta, Musique de l’Infanterie. Soittajat koostuvat 35 sotilasmusiikin ammattilaisesta, jotka ovat valmistuneet maan konservatorioista ja rekrytoitu kilpailun kautta. Konsertin kesto on noin 1 h 15 minuuttia. Osta liput

Opastetut hautausmaakierrokset

Kesällä 2024 sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä myös opastetulle historiakierrokselle Mäntyharjun vanhalle hautausmaalle, joka on tunnettu myös Niemen hautausmaana (Mäntyharjuntie 22). Hautausmaakierrokset ovat maksuttomia, ja ne toteutetaan keskiviikkoisin, aina klo 12.00 alkaen, ajalla 26.6.-31.7.2024. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita. Kierroksen kesto on noin 1 tunti. Elämyksellistä historiakierrosta isännöi viihteen moniottelijanakin tunnettu, karismaattinen Roope Nykänen.

Tiekirkko avoinna joka päivä

Mäntyharjun kirkko on yksi maamme tiekirkoista ja kesäaikaan avoinna joka päivä klo 9-18, ajalla 10.6.-20.8.2024. Kirkossa on mukavan viileää, joten hetken hengähdys keskellä kuuminta kesää on varmasti mukava ja rauhoittava kokemus.

Opastettu kirkkoesineiden esittely

Tämän kesän uutuus on vanhojen kirkkoesineiden esittelytilaisuudet, jotka järjestetään päiväkonserttien jälkeen neljänä torstaina; to 4.7., to 25.7., to 1.8. ja to 15.8.

Päiväkonsertti alkaa klo 12.00. Kirkkoesineiden esittely alkaa klo 12.45. Voit myös osallistua vain toiseen tapahtumista, tai molempiin. Molemmat tilaisuudet ovat maksuttomia.

Seurakunnan pöytä torikahvilassa

Mäntyharjun torikahvilassa kokoontuva Seurakunnan pöytä antaa mahdollisuuden käydä keskustelua seurakunnan työntekijöiden ja muiden seurakuntalaisten kanssa rennossa ilmapiirissä. Seurakunnan pöytä järjestetään läpi kesän, ajalla 5.6.-7.8. aina klo 11.00-13.00. Ilmoita kahvilan kassalla, mihin olet osallistumassa, niin saat kahvin/teen ja pullan maksutta. Katso kaikki seurakunnan tapahtumat.

Luontokirkon alue

Suosittelemme lämpimästi tutustumaan myös Mäntyharjun kirkon tuntumassa sijaitsevaan luontokirkon alueeseen.

Luontokirkolla järjestetään häitä ja muita tilaisuuksia, mutta sinne saa mennä myös käyskentelemään vapaasti (kunhan ei häiritse tilaisuuksia). Luontokirkolle vievän polkualueen varrella on useampia maisemankatselupaikkoja, joissa voi myös onkia. Pääset sinne esteettömästi.

Kirkkoalueen läheisyydessä on myös pieni kirkonkylän kioski, Taidekeskus Salmela näyttelyalueineen, Ravintola Kesäheinä sekä Iso-Pappilan museoalue jossa on kesällä 2024 maksuton Mäntyharjun museon teemanäyttely, Kuvattua kauneutta ajalla 1.-28.7.2024.

Iso-Pappilan alueella sijaitsevat myös Mäntyharjun kesäteatteri sekä Veteraanipuisto ja Korsumuseo.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Museot

Nähtävyydet

Blogit

Kesäteatterit

Ravintolat ja kahvilat

Päiväretket

Taidekeskus Salmela

Iso-pappilan museoalue

Tapahtumat

Kesävinkit

Lisää blogeja

Lomailu Mäntyharjussa on helppoa lasten kanssa, sillä tekemistä riittää ja useimmissa paikoissa perheiden tarpeet on otettu huomioon.

1. Päiväretki laavulle

Mäntyharjussa on lukuisia kivoja laavuja, jonne voi lähteä pientenkin lasten kanssa. Lähes kaikki laavuista sijaitsee jonkin vesistön rannalla, tai sitten jossakin historiallisessa kohteessa.

Pitkäjärven laavulla on pieni uimaranta ja laituri (kuvassa). Tainan laavulle puolestaan mukavan mittainen metsäpolku. Matkoslampi taas sopii vähän isommille lapsille ja siellä on myös mm. käpysauna. Kaikki laavut ja tarkemmat kuvaukset löydät Mäntyharjun kunnan sivuilta, laavut ja tulipaikat.

2. Vaijeriliukua Metsäleikkipuistossa

Mäntyharjun keskustassa sijaitseva Metsäleikkipuisto on paikallisten lasten itsensä suunnittelema.

Puistossa on mm. maastopyörärata, tulipaikka, vaijeriliuku, pesäkeiju, tasapainoilualue, luontopolku sekä ulkosoittimia. Ota omat eväät ja puut mukaan, niin saatte kivan päivän kulumaan helposti! Lue lisää ja katso tarkempi Metsäleikkipuiston sijainti.

3. Frisbeegolfia Pappilanniemessä

Pappilanniemen metsän siimeksessä sijaitseva frisbeegolf-rata on noussut lajiharrastajien suosioon ehkä siksi, että se on harrastajien itsensä suunnittelema. Samalla reissulla voi piipahtaa Mäntyharjun museossa, joka sijaitsee Iso-Pappilan museoalueella tai vaikkapa viettää hetken pihapiirin tuntumassa, Veteraanipuistossa ja Korsumuseossa. Kesällä 2024 museoalueelle tulee myös joukko lampaita, sillä ne ovat siellä auttamassa arvokkaan perinnebiotoopin säilyttämistä.

4. Junien katselua

Jostain syystä osa lapsista rakastaa junia. Niitä pääsee ihan maksutta katsomaan Mäntyharjun juna-asemalla, jossa pysähtyy useita junavuoroja päivittäin. Aseman tuntumassa sijaitsevassa Makasiinin Puoti & Kahvilassa kannattaa myös käydä vohvelikahvilla! Jos nälkä yllättää, niin asemalta on lyhyt kävelymatka Kurkiniemeen, jossa Rantaravintola Kurkiniemi on avoinna joka päivä läpi kesän.

Kouvolassa muuten on Kouvolan pienoisrautatiemuseo, jos tämä on sellaista puuhaa josta sinun lapsesi nauttii. Sinnehän pääsee tietenkin, junalla!

5. Suppailemaan

Suppailu- ja melontaretki onnistuu älyttömän helposti niin, että vuokraatte kajakit tai sup-laudan Mäntyharjun melontakeskukselta.

Sup-lautoja saa myös Mäntyharjun vuokraamolta. Aina ei tarvitse lähteä kovin pitkälle, päiväretkivinkkinä melonta tai suppailu Taidekeskus Salmelaan ja Pappilanniemen laavulle.

6. Uimarannalle

Mäntyharjussa on useampikin uimaranta aivan keskustan tuntumassa, sekä sitten rantoja lähes kaikkien 17 kylän alueilla, jotka ovat joko vapaaehtoisten ylläpidossa tai sitten vastuussa on esimerkiksi paikallinen kyläyhdistys.

Yksi suosituimmista on nimeltään Haapaseläntie uimaranta (kuvassa), jossa on uimakopit ja vesi-WC, pieni leikkipuisto sekä matonpesupaikka. Sijainti Rantareitin varrella mahdollistaa monille myös leikkipaikalle lähdön vaikkapa polkupyörällä. Uimaan pääsee myös monella laavupaikalla, vaikka siellä ei virallista uimarantaa olisikaan. Katso kaikki kunnan ylläpitämän uimarannat Mäntyharjussa.

7. Veneretket – uutta kesälle 2024

Lähtekään veneretkelle historialliselle Miekankoskelle tai erämaatunnelmaiseen Puukonvuoreen. Miekankoskella on mm. kahvila, uittomuseo, käsityöpaja ja kirpputori.

Puukonvuorella (kuvassa) on pieni luontopolku, laavu, hiidenkirnu sekä kalliomaalauksia. Vene liikennöi takuulähdöin keskiviikkoisin ja torstaisin ajalla 26.6. -25.7. Kauniina kesäpäivänä järvellä kulkeva hento tuuli, veneen kokan kohina ja kuohuva vesi virkistävät mieltä ja tuovat hymyn huulille!

8. Päiväretki kansallispuistoon

Mäntyharjun ja Kouvolan rajoilla sijaitseva Repoveden kansallispuisto on monen lapsiperheen suosikki, sillä puistosta löytyy myös helpohkoja päiväretkiä, kuten vaikkapa Ketunlenkki.

Jos suuntaat Puistoon kesällä, niin katsasta ajankohtaista -sivu, sillä esimerkiksi Lapinsalmen sillan ollessa pois käytöstä, saattaa juuri Ketunlenkin käsikäyttöinen lossi ruuhkautua pahoin. Repovedellä on monia uimamahdollisuuksia laavujen yhteydessä, joten simmarit ja eväät mukaan!

Ps. Kesällä 2024 pääset Lapinsalmelta reiteille Ketunlossin lisäksi ylitysveneellä, jonka aikataulut löydät Metsähallituksen ylläpitämältä luontoon.fi/repovesi -sivulta, ajankohtaista-osiosta.

9. Citypatikka ja pyöräilyreittiehdotus

Jos teillä on pyörät matkassa, niin Citypatikan kartassa näkyvä pyöräilyreittiehdotelma sopii monen ikäiselle. Maasto ei ole vaikeaa, mutta reittiä ei ole myöskään merkitty maastoon, joten tarkkana risteysalueiden kanssa!

Citypatikalle suunnatessa kannattaa huomioida, että Taidekeskus Salmelan yhteydessä sijaitseva ravintola Kesäheinä palvelee kesäaikaan joka päivä, ja niin palvelevat myös vuonna 2024 ensimmäistä kesäänsä yrittäjinä harjoittavat Kirkonkylän kioskin ihanat nuoret!

10. Museoon

Kaikki lapsethan eivät museoista piittaa, mutta sinua saattaa kiinnostaa että Mäntyharjussa on kaikkiaan viisi (!) museota. Woikosken automuseo ja Woikosken tehdasmuseo saattavat hyvinkin olla kouluikäisille erittäin kiinnostavia kohteita.

Sotahistoriaa ja paikallista puolustusta sekä välineistöä esittelevä Korsumuseo ja veteraanipuisto on myös kiinnostava kohde, ainakin jos maanpuolustukseen liittyvät asiat kiinnostavat.

Miekankosken kahvilalla sijaitseva Uittomuseo kertoo uittohistoriasta ja alueella on myös erittäin suosittu Miekankosken kahvila sekä perhokalastukseen soveltuva koskialue. Mäntyharjun museolla Iso-Pappilassa, on kesällä 2024 maksuton taidenäyttely ja piha-alueelle saa piipahtaa myös piknikille tai katsastamaan lampaita. Katso kaikki museot Mäntyharjussa

Muuta kivaa lasten kanssa

Suosittelemme myös Käärmekallion eläinpihaa, joka on varsinkin perheen pienimmille taattu elämys! Pieniä tuliaisia, kuten koruja löydät Puoti Suertesta sekä Makasiinin Puoti & Kahvilasta. Käykää myös Miekankoskella, jossa on mm. kahvio, kirppis ja käsityöpuoti. Reissukirppis kannattaa myös katsastaa!

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Kaikki Visit-verkoston ravintolat, kahvilat ja lähitilat sekä kesän auki olevat kyläkahvilat ja kesätorit löydät verkkosivustoltamme, Syö ja juo -osiosta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Lasten kanssa reissussa

Monitoimihalli Kisala

Kahvilat ja ravintolat

Ostokset

Tapahtumat

Museot

Luonto ja retkeily

Uimarannat

Majoitus

Aktiviteetit

Vola-Golf

Frisbeegolf

Geokätköily

Leikkipuistot

Päiväretket, 16 vinkkiä

Käärmekallion eläinpiha

Päiväretki Mikkeliin

Lisää blogeja joissa ajankohtaisia vinkkejä

Kesä on täydellistä aikaa vierailla Mäntyharjussa. Taidekeskus Salmelan, kesäteattereiden, markkinoiden ja veneristeilyjen lisäksi kannattaa varata aikaa maisemien ihasteluun, järviluonnosta nauttimiseen sekä torilla sekä kivijalkaliikkeissä poikkeamiseen.

Kesäiset vinkit Mäntyharjuun

Vinkkimme veneretkistä kesäkahviloihin ja kävelyihin löydät tästä artikkelista alta. Kesäperjantaisin on tarjolla myös erilaisia vaihtuvia tapahtumia Mäntyharjun torilla 2.8.2024 saakka, aina klo 16-18 välillä.

Yli 300 tapahtumaa

Mäntyharjussa on jälleen paljon tapahtumia, ja kaikkia et välttämättä verkosta löydä sillä kaikki tapahtumanjärjestäjät eivät niitä yhteiseen tapahtumakalenteriin ilmoita. Mäntyharjun kunnan tapahtumakalenteri kannattaa silti katsastaa, sillä siellä on laajin valikoima tarjonnasta. Kesän 2024 kokeilussa olevasta Mäntyharjun matkailusovelluksesta voit katsoa tapahtumia päiväkohtaisen näkymän lisäksi myös listana.

Matkailuinfo auki päivittäin

Matkailuinfossa torilla kannattaa piipahtaa; sieltä saat mm. paperisen viikko-ohjelman ja tapahtumakalenterin. Info on avoinna itsepalveluperiaatteella joka päivä 25.8.2024 saakka. Ovet ovat auki vähintään klo 10.00-18.00 (säävarauksella). Matkailuneuvoja on paikalla ma-la klo 10.00-14.00.

Mäntyharju 2-3 tunnissa

Mäntyharju 2-3 tunnissa

Ajatko Mäntyharjun kirkonkylän ja keskustan läpi matkalla pohjoiseen tai etelään? Tai olet tulossa päiväretkelle junalla? Poimi parhaat vinkit 2-3 tunnin minilomaan Mäntyharjussa.

Matkailusovellus

Matkailusovellus

Mitä tehdä, minne mennä? Matkailusovelluksesta löydät tapahtumat, myös luettelona sekä tietoa käyntikohteista, museoista, opastuksista, veneretkistä, retkeilystä ja paljon muutakin ajankohtaista tietoa mahtavaan kesään Mäntyharjussa!

Veneristeilyt ovat kesän 2024 uutuus!

Veneristeilyt ovat kesän 2024 uutuus!

Veneristeilyt Miekankoskelle ja Puukonvuorelle keskiviikkoisin ja torstaisin välillä 26.6.-1.8.2024. Aikataulut sovitettu junavuoroihin!

HopOn HopOff -bussiretket

HopOn HopOff -bussiretket

Takuulähtöjä eri kohteisiin junalla(kin) tulijoille aina tiistaisin Saimaa Hop On Hop Off -tyyliin linja-autolla 25.6.-13.8.2024 välillä.

Täsmävinkit lasten kanssa

Täsmävinkit lasten kanssa

TOP 10 vinkit lapsiperheille ja vinkit onnistuneeseen lomaan Mäntyharjussa. Tule vaikka päiväretkelle tai budjettilomalle.

Tekemistä teinin kanssa

Tekemistä teinin kanssa

Oletko tulossa nuoren kanssa Mäntyharjuun etkä keksi mitään tekemistä, josta myös nuori innostuisi? Ei hätää, sillä täältä löydät tekemistä, josta varmasti myös nuori tykkää!

Salmelan juhlakesä 35 vuotta

Salmelan juhlakesä 35 vuotta

Taidekeskus Salmelassa vietetään juhlavuotta, kun mittariin tulee 35. näyttelykesä. Tarjolla on upea taidenäyttelytarjonta ja lukuisia konserttielämyksiä upeassa miljöössä.

Kesäteatterikausi on jälleen täällä!

Kesäteatterikausi on jälleen täällä!

Kaksi upeaa kesäteatteriamme pistävät näyttämöillä pian parastaan, kun kesäteatterikausi käynnistyy 28.6.2024. Kannattaa varata liput heti, jos mielessä on jokin tietty päivä!

Ryönänhovin puutarha on ihana kesäkohde

Ryönänhovin puutarha on ihana kesäkohde

Lähde päiväretkelle ainutlaatuiseen puutarhakohteeseen, joka on avoinna jälleen tulevana kesänä 2024 yleisölle. Samalla voit tutustua Savolaisittain erikoiseen kartanohistoriaan.

Iso-Pappilassa maksuton näyttely ja lampaita

Iso-Pappilassa maksuton näyttely ja lampaita

Tänä kesänä kannattaa vierailla Mäntyharjun museon taidenäyttelyssä, ja Iso-Pappilan museoalueella. Taidenäyttely ja opastukset ovat täysin maksuttomia! Heinäkuussa tiluksilla laiduntaa myös pieni lammaslauma, jotka ovat siellä perinnebiotoopin hoitotöissä.

Mikä tapahtumakesä! – tarjolla yli 300 tapahtumaa

Mikä tapahtumakesä! – tarjolla yli 300 tapahtumaa

Mäntyharjun tapahtumatuottajat ovat taas pistäneet parastaan ja tarjolla on mahtava kattaus kaikenlaista pientä ja suurta. On urheilua ja markkinoita, toriperjantaisin ohjelmaa ja iki-ihana Ilokuvafestivaali sekä paljon, paljon muutakin kivaa!

Omatoimiset  ja opastetut kierrokset

Omatoimiset ja opastetut kierrokset

Jos omatoimisuus ei ole sinun juttusi, niin lähde opastetulle kierrokselle vanhalle hautausmaalle. Täysin maksuttomia opastuksia vetää viihteen moniottelija Roope Nykänen.

Opastettuja kierroksia

Opastettuja kierroksia

Tänä kesänä on tarjolla useita opastuksia ja opastettuja kierroksia Mäntyharjun kirkossa sekä vanhalla hautausmaalla. Tarjolla on myös maksuttomia päiväkonsertteja ja muita musiikkielämyksiä! Kirkon pihapiirin tuntumassa sijaitsee myös kaunis luontokirkon alue.

6 museota

6 museota

Mäntyharjussa on kuusi toisistaan poikkeavaa museota ja historian ympärille on tänä kesänä rakennettu todella paljon erilaista ohjelmaa, kuten opastettuja kävelykierroksia.

Urheilullisiin hetkiin

Urheilullisiin hetkiin

Monitoimihalli Kisala eri lohkoineen on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin. Kisalassa voi kesäkuumallakin pelata vaikka sulkapalloa tai tennistä. Polaria-Padel-kenttä on myös suosittu.

Kurkilahden rannat -kävelyreitti keskustassa

Kurkilahden rannat -kävelyreitti keskustassa

Tällä kierroksella tutustut pitäjämme historiaan helposti kävellen tai pyörällä. Kurkilahden alueella sinua palvelevat kesäaikaan useampi yritys, kuten Makasiinin Puoti&Kahvila, Mäntyharjun melontakeskus, Rantaravintola Kurkiniemi, sekä Nilkko Taproom.

Ravintolat ja kahvilat

Ravintolat ja kahvilat

Mäntyharjun keskustassa on useita lounasravintoloita sekä myös Ala-cartea. Rantaravintola Kurkiniemi (kuvassa) kannattaa katsastaa jo ihan rantamaisemienkin vuoksi, eikä kannata unohtaa myöskään Reissuravintolaa, torikahvilaa tai makasiinin Puoti & Kahvilan maistuvia vohveliannoksia

Kesäpuodit, kyläkahvilat ja torit

Kesäpuodit, kyläkahvilat ja torit

Mäntyharjussa on edelleen 17 kylää täynnä upeita kylätaloja, persoonallisia kahviloita sekä kesätoreja täynnä elämää.

Lähiruoka ja tilat

Lähiruoka ja tilat

Mäntyharjussa on useita palkittuja lähiruokatiloja, joilla on suoramyyntiä myös tiloilla. Monia tuotteita löydät ympäri vuoden S-marketilta ja K-Supermarketilta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Matkailuinfo

Majoitus

Ravintolat ja kahvilat

Aktiviteetit

Blogit

Päiväretket

Tule junalla

Museot

Citypatikka

Kesäkurssit

Hinkkurin Haikkusafarit

Opastetut kierrokset

Frisbeegolf

Lähiruoka ja tilapuodit

Mäntyharju 2-3 tunnissa

Tapahtumakalenteri

Näe ja koe

Matkailusovellus

Tule ihastumaan Mäntyharjun vesistöjen rantoihin ja aaltoihin upealla Husky Cruiserilla, joka liikennöi historialliselle Miekankoskelle ja erämaatunnelmaiseen Puukonvuoreen. Retket ovat kesän 2024 uutuus! Suosittelemme, että varaat ja maksat veneristeilysi Nettilipun kautta, jotta varmistat paikan. Lippu on ostettavissa myös veneestä (sirullinen pankki/luottokortti sekä käteismaksu). Meno-paluulipun hinta on kohteesta riippuen 15-25 euroa, perhelippu on 60 euroa.

Kaksi kesäistä kohdetta

Vene liikennöi keskiviikkoisin ja torstaisin ajalla 26.6. – 1.8.2024. Ennakkomarkkinoinnista poiketen risteilyaikaa pidennettiin yhdellä viikolla laiterikon vuoksi.

Lähdöt tapahtuvat Mäntyharjun keskustasta ja juna-aseman tuntumasta, Kurkilahden venelaiturista. Molempina päivinä liikennöidään molempiin kesäisiin kohteisiin. Miekankoskelle suuntaavasta veneestä voi jäädä matkan varrella Taidekeskus Salmelaan, jolloin lipun hinta on 15 euroa.

Kurkilahti-Miekankoski-Kurkilahti

Lähdettyämme Kurkilahdesta, pysähdymme ensimmäisenä Taidekeskus Salmelassa, josta risteily jatkaa matkaansa Pyhäkosken pienvenesulun läpi kohti Miekankoskea.

Aidossa tukkilaisympäristössä sijaitseva Miekankoski on kaunis koskimiljöö, jossa on kesäkahvila (kuvassa), uittomuseo, kirpputori ja käsityömyymälä. Miekankoskella sijaitsee myös Turun rauhan muistomerkki ja se on kalastajien tuntema koskikalastuskohde. Kahvila on avoinna joka päivä klo 10-20 välillä. Kesäkuun ajan on kahvilassa mahdollisuus tutustua myös Keijo Pekkasen luontokuvanäyttelyyn. Tutustu tarkemmin Miekankosken kahvilan tarjontaan.

Miekankosken kahvilan läheisyydessä (700m) toimii Alhon kotiseutumuseo, jonka toimintaan voi myös tutustua pysähdyksen aikana, mutta aukiolot kannattaa tarkistaa Alhon kotimuseon verkkosivustolta.

Miekankoskella vietetään noin yksi tunti.

Liput > osta liput!
25 €, perhelippu 60 € (sis. 2 aikuista ja 2 lasta, lisälapset 5 €/lapsi)
Kurkilahti-Taidekeskus Salmela-Kurkilahti meno-paluu 20 €

Kurkilahti-Puukonvuori-Kurkilahti

Puukonvuori on ihastuttavan erämaamainen kohde, ja osa Keisarinlähteen melontareitin palveluvarustusta. Tulipaikka on siis myös osa Mäntyharjun laavuverkostoa, joten ehkä näet siellä myös melojia tai lähiseudun mökkiläisiä omilla veneillään.

Matka Puukonvuorelle kulkee Kallavettä pitkin ohittaen Kiepin sahan sekä kuuluisan Keisarinlähteen. Puukonvuoren historiallinen tunnelma on aistittavissa kalliomaalauksista, joista on tunnistettu katkelmia hirvistä sekä yksi ihmiskuvio.

Alueella on laavu, tulipaikka (tulenteko metsäpalovaroitukset huomioiden), puucee sekä pieni luonnontilainen polku, joka johtaa alle kilometrin päässä sijaitsevalle hiidenkirnulle/laavulle riippuen siitä, missä vene pystyy laskemaan matkustajat maihin. Tämä veneretki on ihanteellinen päivämatka lapsiperheille! Suosittelemme pakkaamaan mukaan eväät sekä hyttysmyrkkyä.

Puukonvuorella vietetään noin yksi tunti.

Liput > osta liput!

Meno-paluu 25 €, perhelippu 60 € (sis. 2 aikuista ja 2 lasta, lisälapset 5 €/lapsi)

Hyvä tietää

Ennen jokaista lähtöä neuvotaan pelastusliivien pukemisessa sekä annetaan yleiset turvallisuusohjeet. Olethan ajoissa paikalla, noin puoli tuntia ennen lähtöä!

Jos saavut risteilylle autolla, jätäthän autosi parkkiin esimerkiksi Koulutien tienvarsiparkkiin. Makasiinin Kahvilan edustalla sijaitseva parkkipaikka on pääasiassa varattu liikkeissä asioiville. Huomasithan, että voit yhdistää veneristeilyn junalla saapumiseen, sillä risteilyaikataulut on ajoitettu juna-aikataulujen mukaan!

Takuulähdöt läpi kesän

Takuulähdöille kannattaa oma paikka varata nettilipusta ja tarkistaa mahdolliset muutokset muutoinkin. Varsinkin ennen kuin tulet kauempaa!

Keskiviikkolähdöt Kurkilahdesta
Klo 11.00 Miekankoskelle
Klo 14.30 Puukonvuoreen

Torstailähdöt Kurkilahdesta
Klo 11.0 Puukonvuoreen
Klo 14.30 Miekankoskelle

Tilauksesta ryhmille

Tilausmyynti mahdollistaa veneen vuokraamisen ryhmä- ja yksityiskäyttöön tiistaisin ja perjantaisin ajalla 25.6.- 26.7.2024. Risteilyyn liittyvät tiedustelut kannattaa osoittaa liikennöintipäivinä suoraan Jarmo Vuoriselle, 040 767 2048, jarmo.vuorinen@restafiesta.fi.

Säävaraus

Kaikissa lähdöissä on voimassa säävaraus. Kyseessä on avovene, jossa matkustajien suojaksi saadaan tarvittaessa kuomu. Sääolot saattavat silti heikentää matkustusmukavuutta, joten huomiothan pukeutumisen sääolosuhteiden mukaan! Lipun hinta sisältää pelastusliivin, liivin pukeminen ja turvallisuusohjeet käydään läpi ennen matkaa. 

Liput: nettilippu.fi
Kippari: Jarmo Vuorinen, 040 767 2048

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Lisää blogeja, joissa ajankohtaisia vinkkejä!

Näyttelykesä avautuu la 8.6.2024

Taidekeskus Salmelassa kiire kovenee viikko viikolta, kun kesä ja 35. näyttelykausi lähestyy.

Kevään perinteiseen ohjelmaan kuuluu tilojen kunnostus näyttelykuntoon talven residenssitaiteilijoiden muutettua pois sekä laajan näyttelykokonaisuuden ripustus, jota tehdään vaiheittain muutaman viikon aikana.

Ripustus on tiimityötä, johon tarvitaan taiteilija, näyttelyn kuraattorit, osaavia rakentajia sekä muuta näyttelyhenkilökuntaa, ennen kuin teokset ovat paikoillaan, puitteet kunnossa, ja kaikki seinille kiinnitettäviä teostietokylttejä myöten valmista. Useimmiten teosten varsinaisen asettelun päättää Salmelassa taiteilija itse – henkilökunta antaa tarvittaessa apua kokonaisuuden hahmottamiseen näyttelyvieraiden näkökulmasta.

Kesän taiteilijoihin lukeutuvat tänä vuonna mm. Elina Brotherus, Robert Lucander ja Vuoden nuori taiteilija, ukrainalainen Kateryna Yehorova.

Juhlakesä 2024 on 35. näyttelyvuosi

Tänä vuonna on erityistä aihetta juhlaan, kun ovet aukeaa yleisölle järjestyksessä 35. kertaa 8.6. Juhlakesän ohjelmistoon kuuluu mm. juhlagaala 14.7., joka kokoaa laajan joukon suosikkiesiintyjiä vuosien varrelta Puistonäyttämön lavalle.

Kesän toinen temaattinen painopiste on viipurilaisuudessa: jo avajaispäivän konsertissa esiintyy mieskuorot Viipurin Lauluveikot ja Karjalan Laulu-Veikot, ja juhannuksen jälkeen 28. ja 29.6. on vuorossa Salmelan oman Wiipuri-oopperan kantaesitys. Viipurin menetyksestä tulee kuluneeksi 80 vuotta 20.6.2024.

Wiipuri käsittelee Viipurin historiaa erityisesti toisen maailmansodan ajalta ja on ensimmäinen kaupungista tehty ooppera. Oopperan on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Arto Paju. Teoksen ohjaa mm. Kansallisoopperan Oopperan kummituksesta tunnettu Tiina Puumalainen ja lavastaa hänen aisaparinsa Teppo Järvinen. Musiikista vastaa Lahden kamarikuorolla vahvistettu Salmela Festival Orchestra ja lavalla nähdään neljä solistia: Tero Harjunniemi, Hanna Hoikkala, Mikael Konttinen ja Bianca Morales.

Wiipuri-ooppera on dramaattinen spektaakkeli

Oopperan myötä Salmelan kevääseen on mahtunut myös lavasteiden rakentamista paikan päällä Mäntyharjussa, kun näyttelymestari Mauno Karhu tiimeineen on toteuttanut Teppo Järvisen suunnitelmia. Kesällä Mäntyharjuun tulee koko työryhmä, yhteensä yli 100 ihmistä, ja pala palalta dramaattinen spektaakkeli saa muotonsa. Salmelan 35 toimintavuoteen on mahtunut monenlaista, mutta oopperan tuomaa vilskettä ja jännitystä ei aiemmin ole koettu.

Voit lukea oopperasta lisää osoitteessa taidekeskussalmela.fi/wiipuri

Aukioloajat ja näyttelyt sekä konsertit löydät verkkosivustoltamme taidekeskussalmela.fi

Nähdään Wiipurissa – ja Salmelassa!

Pääsiäisenä Mäntyharjussa on kivoja tapahtumia, ostostelua sekä lähitilojen ja ravintoloiden herkkuja

Mitä jos lähtisitte tutustumaan Iso-Mikkasen tilaan ja Päkäpuodin tuotteisiin tai Hinkkuri Highlandin ylämaankarjatilan avoimiin oviin, tai tekisitte päiväretken Leskelän luomutilalle. Tai miltä kuulostaisi kunnon perinteinen bingoilta Koirakivessä? Omaan herkkupöytään löydät paikallisten tilapuotien ja muiden herkkumaakareiden tarjontaa Reko-jakelusta Mäntyharjun torilta sekä Puoti Suertesta pidennetyin aukioloin. Oman pöydän pistät koreaksi Mäntyharjun Kukkakeitaan kimpuilla!

Mäntyharjun keskustan ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi löydät lähitilojen ja -tuottajien herkkuja omaan pääsiäispöytään Reko-jakelusta Mäntyharjun torilta. Nähdäksesi REKO-tarjonnan ja tilataksesi etukäteen sinun tulee kuitenkin liittyä REKO Mäntyharju -ryhmään Facebookissa. Pääsiäisen REKO on Mäntyharjun torilla torstaina 28.3.2024 klo 17.30-17.50.

Lauantaina 30.3. on tarjolla useampiakin pääsiäispöytiä Mäntyharjun keskustassa ja lounasta WHD Gårdilla, jossa voit tutustua myös upeaan Automuseoon opastetulla kierroksella. Lämpimästi tervetuloa Pääsiäisen viettoon!

Kahville, syömään ja ostoksille

Ravintolat Mäntyharjun keskustassa

Kahvitellen kivaan päivään ja herkkuja kotiin

Ostosvinkkejä kotiin ja koristeeksi

Puoti Suertesta kaikkea kivaa myös pääsiäiseen!

R-kioskilla jäätelöt -50% niin kauan kuin riittää!

Lähitilojen puodit ja pääsiäistapahtumat

Pääsiäisen tapahtumia Mäntyharjussa 2024

Lisää tapahtumia

Päiväretki luomutilalle Leskelään la 30.3. klo 10-16

Päiväretki luomutilalle Leskelään la 30.3. klo 10-16

Pääsiäisen kunniaksi on tarjolla kahvia, pullaa ja lapsille pillimehuja/suklaamunia. Tervetuloa maatilaretkelle Leskelän luomutilalle! Myynnissä myös Sarin tuorepuodin tuotteet!

Lankalauantai Iso-Mikkasen tilalla 30.3. klo 12-15

Lankalauantai Iso-Mikkasen tilalla 30.3. klo 12-15

Kurkista Lampolaan pieniä karitsoita katsomaan. Kanallakin on poikaset, jotka kasvavat silmissä. Samalla reissulla voit ostaa PäkäPuodin tuotteita: lihaa, savupalvia villalankoja, taljoja sekä lampaan rasvasta valmistettua saippuaa. Pihassa nuotiossa paistuu päkägrillimakkara.  Tervetuloa!

Ylämaankarjatilan avoimet ovet la 30.3. klo 12-17

Ylämaankarjatilan avoimet ovet la 30.3. klo 12-17

Tilatapahtumassa pääset mm. tutustumaan eläimiin ja voit herkutella PopUp-kahvilan tuotteilla. Mukana on useita yrityksiä ja muita toimijoita.

Bingoa Koirakivessä su 31.3. klo 17-19

Bingoa Koirakivessä su 31.3. klo 17-19

Pelataan bingoa rennolla meiningillä. Päävoitto 200 € lahjakortti ja lisäksi muita palkintoja. Väliajalla puffetti.

Lounasta ja opastettu Automuseokierros

Lounasta ja opastettu Automuseokierros

Tule herkuttelemaan Woikoski Feelingin WHD Gårdille pääsiäisenä! Tarjolla suussa sulavia lounaita ja illallisia tunnelmallisessa Talliravintola Hilupilttuussa. Lankalauantaina luvassa myös opastettu kierros Woikosken automuseoon!

Pääsiäisen messut ja hartaustilaisuudet

Pääsiäisen messut ja hartaustilaisuudet

Pääsiäisaskartelua, kerhotoimintaa, messut, naisten raamattupiiri, hiljaisen viikon hartaukset ja iltamessut.

Muuta kivaa tekemistä pääsiäisen aikaan

Avantoon

Mobiilipakopeli

Lähiluontoon retkelle

Elokuviin

Kansallispuistoon

#pääsiäinen #tapahtuma #mäntyharju